Maaliskuun salikisat oteltiin aurinkoisissa merkeissä!
(Tulokset artikkelin lopussa!)
Lauantaina 12.3.2022 iskettiin Boreal Hanmoodon kaikkien aikojen toiset ottelusalikilpailut päämajassamme Alavudella. Kilpailuissa käytiin yli kolmekymmentä ottelua ja paikalla oli kaikentasoista väkeä vasta-alkajista MM-tason ottelijoihin. Nuorin osallistuja oli kuusi vuotta ja vanhin neljäkymmentäkuusi. Niin naiset, miehet, tytöt kuin pojatkin olivat edustettuina. Kuten tavallista, muutamia peruutuksia ilmeni ja sarjoja jouduttiin yhdistelemään. Lopulta kaikille saatiin otteluita aikaiseksi ja myös ekstraotteluita järjestymään halukkaille. Seuraa muutama nosto kilpailujen tuoksinasta:
Kilpailut avattiin suloisella esityksellä, kun kuusi ja seitsemän vuotiaat seuratoverit Eerika Kurhela ja Tero Ahola ottelivat juniorien D-sarjassa alle 25kg. Ottelussa nähtiin lasten riemun lisäksi hienoja lyönti-, potku- ja heittotekniikoita. Lopulta ottelu päättyi kuusivuotiaan Eerikan eduksi.
Marraskuisissa salikisoissamme testatut D-säännöt osoittautuivat tälläkin kertaa toimiviksi. Tällä kertaa osa nuorisostamme uskaltautui kokeilemaan haastavampia C-sääntöjä ja saimme kokemuksia myös näiden sääntöjen sopivuudesta junioreille. Sarjassa olikin melkoinen taisto ja kontakti äityi paikoin hurjankin kovaksi, kun viime kisojen sarjojensa kovaiskuiset voittajat Muuramen Tuomas Sääskilahti ja Alavuden Iipu Hemminki kohtasivat tällä kertaa samassa sarjassa. Sarjassa nähtiin kovaa taistelua ja hyvää sekä monipuolista tekniikkaa kaikkien ottelijoiden toimesta.
Tuomarit havaitsivat, että täyskontaktin salliminen C-säännöissä vaatii ottelijoilta sekä tuomarityöskentelyltä juniorien ollessa kyseessä todella paljon ja Dan-Kollegiolla onkin mietinnässä jatkoa ajatellen, onko tarkoituksenmukaisempaa jatkaa junnujen osalta semikontaktilla kaikissa sarjoissa.
Naisten sarjassa nähtiin miltä kokemusero näyttää, kun 2017 Hoi Jeon Moo Soolin täyskontaktiottelun maailmanmestari, Alajärven Emmi Seppälä otteli samassa sarjassa oman suojattinsa Sofia Lehtiön ja Helsingin Taika Lehikoisen kanssa. Sofialle kilpailu oli toinen ja Taikalle ensimmäinen, tekeminen kokemukseen nähden tosi laadukasta! Sarjassa nähtiin rohkeaa tekemistä ja hienoja potkuja. On toiminnallemme arvokasta, että kokeneet konkarit auttavat nuorempiaan kehittymään lähtemällä mukaan ja asettamalla rimaa turvallisesti vastustajan osaamisen ylärajoille!
A-sarjan osallistujien jäädessä vähiin muodostettiin kahden lohkon B-sarja, jossa meno olikin hurjaa! Miesten 75-85kg sarjassa viime kisojen A-sarjan voittaja Helsingin Teemu Stepanoff sai sarjaansa oman valmentajansa Christian Pöyhösen. Pöyhönen on kaksinkertainen Hoi Jeon Moo Soolin täyskontaktiottelun maailmanmestari ja tekemisen taso oli sen mukaista. Stepa ja Chrisu voittivat omat lohkonsa selkeästi, mutta saivat Alajärven Sami Finnilästä ja Zoltán Szabósta, sekä Vaasan Jesse Ikolasta myös periksiantamatonta vastusta. Finaaliottelua ei oteltu. Kovia ukkoja kaikki!
B-sarjan +85kg oli kovaa tykitystä, kun isot miehet ottivat yhteen. Tällä kertaa miehillä oli enemmän tilaa otella, kun Boreal Hanmoodon päämajan talkkari oli rakentanut joulunpyhinä saliin lisää tatamia. Helsingin Marko Hietavuo selviytyi tälläkin kertaa sarjansa voittoon kukistettuaan Vaasan Paul Ulfvensin pistein ja Alajärven Dimitri Lindemanin tyrmäävällä kiertopotkulla leukaan.
Onnittelut sarjojensa voittajille ja kaikille osallistujille! Näiden kilpailujen sarjoilla oli omat voittajansa, mutta voittajia olitte kaikki, jotka osallistuitte. Se, että uskaltaa ilmoittautua tällaiseen koitokseen, saapua paikalle ja osallistua on todella kova voitto itsestä ja tie kehitykseen! Ja se, että kokeneemmat tulevat paikalle näyttämään mallia ja haastamaan nuorempiaan kehittymään eteenpäin, on tärkeä kontribuutio! Voitte olla itsestänne ylpeitä!
Tästä on hyvä ponnistaa toukokuun SM-kilpailuihin, joihin ilmoittautuminen aukeaa lähiaikoina!
Kilpailujen tulokset:
D-sarja juniorit alle 25kg
1. Eerika Kurhela Boreal Hanmoodo Alavus
2. Tero Ahola Boreal Hanmoodo Alavus
D-sarja pojat alle 30kg
1. Kolos Szabó Moodo Kwan Alajärvi
2. Ricardo Lindeman Moodo Kwan Alajärvi
D-sarja juniorit 37-48kg
1. Joonas Pajula Boreal Hanmoodo Alavus
2. Sanna Ahola Boreal Hanmoodo Alavus
3. Daniel Matikainen Boreal Hanmoodo Alavus
D-sarja pojat alle 70kg
1. Aleksi Mäkinen Boreal Hanmoodo Muurame
2. Aleksi Vesiaho Boreal Hanmoodo Muurame
C-sarja pojat 32-42kg
1. Tuomas Sääskilahti Boreal Hanmoodo Muurame
2. Aarni Sirén Boreal Hanmoodo Muurame
3. Roni Väliaho Boreal Hanmoodo Alavus
C-sarja pojat 50-60kg
1. Paavo Mäki-Välkkilä Boreal Hanmoodo Muurame
2. Robertino Lindeman Moodo Kwan Alajärvi
C-sarja miehet 60-70kg
1. Simon Hiltunen Vaasan Hanmoodo
2. Jani Niemistö Vaasan Hanmoodo
C-sarja naiset alle 70kg
1. Emmi Seppälä Moodo Kwan Alajärvi
2. Taika Lehikoinen Hanmoodo Helsinki
3. Sofia Lehtiö Moodo Kwan Alajärvi
B-sarja miehet 75-80kg
1. Teemu Stepanoff Hanmoodo Helsinki / Christian Pöyhönen Hanmoodo Helsinki
3. Zoltán Szabó Moodo Kwan Alajärvi
B-sarja miehet yli 85kg
1. Marko Hietavuo Hanmoodo Helsinki
2. Paul Ulfvens Vaasan Hanmoodo
3. Dimitri Lindeman Moodo Kwan Alajärvi
Ekstraottelut
D-sarja 1
1. Paavo Mäki Välkkilä Muuramen Hanmoodo
2. Aleksi Mäkinen Muuramen Hanmoodo
D-sarja 2
1. Robertino Lindeman Moodo Kwan Alajärvi
2. Aleksi Vesiaho Boreal Hanmoodo Muurame
D-sarja 3
1. Ákos Ivaskin Moodo Kwan Alajärvi
2. Jani Niemistö Vaasan Hanmoodo
C-sarja
1. Emmi Seppälä Moodo Kwan Alajärvi
2. Simo Hiltunen Vaasan Hanmoodo
B-sarja
1. Teemu Stepanoff Hanmoodo Helsinki
2. Jesse Ikola Hanmoodo Helsinki