Syyskauden 1. salikisat iskettiin Alavudella!

10.09.2022

Lauantaina 10.9.2022 oteltiin syyskauden ensimmäiset ottelusalikilpailut päämajassamme Alavudella. Kisoissa käytiin seitsemäntoista ottelua, joista valtaosa oli junioriotteluita. Viime syyskautena salikilpailuja oli vain yhdet loppukaudesta ja tänä syyskautena haluttiin kehittymishaluisimmille tarjota kahdet. Siinä missä jäätiin viimekertaan nähden ottelijamäärissä, tunnelma oli jälleen kerran erinomainen! Ottelut olivat vauhdikkaita ja tilaisuudessa vallitsi mainio yhteishenki! Uusi taitava sukupolvi on selkeästi nousemassa, lisää treeniä vaan! Jälleen kerran virallisten sarjojen ulkopuolella käytiin ystävyysotteluita, joissa myös dan-kollegion Jori Pisilä kokeili, kuinka ottelu sujuu A-sarjan säännöillä, jo neljännellä vuosikymmenellä. Jori on kokenut moodolajien kisakonkari ja otellut 90-luvulta saakka mustien vöiden sarjassa jokaisella vuosikymmenellä. Vaikka Hoi Jeon Moo Soolin MM-ottelukullasta onkin jo 18 vuotta aikaa, näkyi tekemisestään varsin selkeä viesti. Boreal Hanmoodo pyrkii kestävän ja toimivan kamppailutaidon saavuttamiseen kestävän kamppailuharjoittelun kautta.

Toimivaan kamppailutaitoon onkin hyvin erilaisia lähetysmiskulmia. Boreal Hanmoodon moodokäsitykseen kuuluu, että se katsoo kilpakamppailua merkittävästi laajemmalle. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikkeen, mitä arkisissa harjoituksissa tehdään, on sisällytetty sekä kamppailullinen näkökulma (moo = kamppailun suorituskyky ja lajitaito) sekä kestävän tien näkökulma (do = elinikäistä harjoittelua ja toimintakykyä tukeva harjoittelutapa). Kestävän tien tavoitteista ja metodeista johtuen lajiharjoittelu ei  näytäkään pelkkien kilpailujen näkökulmasta aina loogiselta. Boreal Hanmoodon harjoittelu ei tähtää kilpailemiseen tai rakennu kilpailumuodon ympärille. Sen sijaan kilpailu on väline itsereflektioon ja -haastamiseen paineen alaisissa tilanteissa. Voittamista tärkeämpää on itsensä ylittäminen, kehitys ja kasvu. Tämä tekee Boreal Hanmoodosta moodolajina - sekä sen moodokilpailuista - pohjimmiltaan hyvin erilaisia kamppailu-urheilulajeihin ja kamppailu-urheilukilpailuihin nähden. Vaikka kontekstit ovat samankaltaisia, niiden lähtökohdat, menetelmät ja tavoitteet poikkeavat toisistaan merkittävästi. 

Moodokilpailun ottelutatamille mahtuukin monenlaista menoa. Jossain kohtaa kehityskaarta on syytä korostaa turvallisuutta ennen kaikkea ja toisessa kohtaa olosuhteiden salliessa kamppailla aivan täysillä omilla ylärajoillaan. Tasoerojen käydessä suureksi kovatasoisemman kontribuutio on asettua heikomman tason ylärajalle ja auttaa kaveria nousemaan ylöspäin itsensä nostattamisen sijaan. Tulee myös aika, jolloin kolistelu saa riittää ja konkarikin saattaa joutua kontribuoidessaan kehottamaan vastustajaa ottamaan kevyemmin. Hallintakeskeisellä joustavuudella saadaan aikaan turvallisuutta ja kestävyyttä kamppailutiellä. Monenlaisia upeita suorituksia näkyi näissäkin kilpailuissa ja sopivaa linjaa haettiin aina kyseisessä hetkessä tuomarien tuella. 

Näillä hienoilla näytöillä moni nuorempi ja kokeneempi harrastaja pääsivät varmasti taas pykälän eteenpäin harrastuksessaan ja elämässään. Jo paikalle saapuminen ja osallistuminen on iso itsensä ylitys. Parhaansa antaminen ottelussa itsensä ja toisten kehityksen eteen on hieno ja jälkensä jättävä teko.

Onnittelut kaikille itsensä ylittäneille!

Kilpailujen tulokset:

Naiset D-sarja, alle 30kg

1. Eerika Kurhela Boreal Hanmoodo Alavus

2. Eevi Mannila Boreal Hanmoodo Alavus

Naiset D-sarja, alle 40kg

1. Sanna Ahola Boreal Hanmoodo Alavus

2. Selma Mannila Boreal Hanmoodo Alavus

Miehet C-sarja, alle 40kg

1. Venni Heiskanen Boreal Hanmoodo Alavus

2. Roni Väliaho Boreal Hanmoodo Alavus

3. Frans Lamminaho Boreal Hanmoodo Alavus

Miehet C-sarja, alle 50kg

1. Tuomas Sääskilahti Boreal Hanmoodo Muurame

2. Aarni Sirén Boreal Hanmoodo Muurame

3. Joonas Pajula Boreal Hanmoodo Alavus

Miehet C-sarja, alle 60kg

1. Paavo Mäki-Välkkilä Boreal Hanmoodo Muurame

2. Aleksi Vesiaho Boreal Hanmoodo Muurame

Miehet A-sarja, alle 80kg

1. Joonas Kunnela Moo Do Kwan Alajärvi

2. Matti Vasarainen Boreal Hanmoodo Jyväskylä

Ystävyysotteluita ottivat Joonas Kunnela, Matti Vasarainen, Jori Pisilä, Jaana Holkko, Piia Kurkimäki ja Aleksi Vesiaho