BOREAL HANMOODO KILPAILUT


Boreal Hanmoodossa järjestetään kilpailuja ja kilpailuilla on keskeinen rooli osana lajia, mutta laji ei varsinaisesti tähtää kilpailemiseen. Kilpailut nähdään eräänlaisena painetilanteena, jossa harrastaja kykenee kerta toisensa jälkeen kokeilemaan ja ylittämään rajojaan useissa eri kilpailumuodoissa. Itsensä jatkuva koettelu painetilanteessa asettaa opitut taidot testiin ja kehittää harrastajaa kokonaisvaltaisesti mukaan lukien kamppailu- ja itsepuolustustataidot. Kilpailuihin aktiivisesti osallistuvat harrastajat usein kehittyvät nopeiten, sillä he suhtautuvat harrastamiseen vakavammin ja sitoutuvat harjoittelemaan ahkerammin ja intensiivisemmin. Tämän lisäksi he asettavat enemmän itsensä epämukavuusalueelleen, mikä kasvattaa eteenpäin. Lajin tapa suhtautua kilpailemiseen on kilpaileminen ennen kaikkea itseään vastaan: omien pelkojen voittaminen ja itsensä ylittäminen. Tämä on keskeinen ero kilpaurheiluun nähden, jossa toisen voittamisella on suurempi merkitys. Sinun ei siis tarvitse olla erityisen kilpailuhenkinen ihminen kilpaillaksesi Boreal Hanmoodossa, vaan kilpailua kannattaa harkita oman itsensä ja kehityksensä tähden. Myöskään kilpailujen intensiteetti ei vastaa kamppailu-urheilulajin tasoa, sillä moodo-lajin harjoittelu tähtää urheilukilpailua kokonaisvaltaisempaan kehitykseen. Toki moodokilpailu antaa hyvää pohjaa myös urheilukilpailuun siirtymiselle.

Boreal Hanmoodon tämän hetkiset kilpailumuodot ovat täys- ja semikontaktiottelu, itsepuolustusnäytös, erikoispotkut ja henkilökohtainen vapaaohjelma.

Boreal Hanmoodo - School of Martial Art ja sen alaiset seurat järjestävät salikilpailutasoisia kilpailuja useammat vuodessa sekä Suomenmestaruuskilpailut vuosittain. Boreal Hanmoodo - School of Martial Art tukee seuroja, jotka sitoutuvat organisaation lajiarvoihin ja sääntöihin, kilpailutoiminnan järjestämisessä. Seurat voivat hakea kisajärjestäjäksi tämän sivuston E-Hq palvelusta.

Painamalla alla olevaa "lataa säännöt"-nappia saat .pdf tiedoston, josta löytyvät Boreal Hanmoodon viralliset kilpailusäännöt. Pidätämme oikeudet muutoksiin.